Anita Peltonen, vs. päivähoidon ohjaaja, Auran kunta. Sosiaalikasvattaja, AMK-opiskelija (päivitän tutkintoani).

Kodinomaisuus ja pienten ryhmäkokojen tarjoama yksilöllisyys ja virikkeellisyys saavat monet työssäkäyvistä vanhemmista ihastumaan lasten perhepäivähoitoon. Mutta ihan ilman ohjausta, tukea ja laadunvalvontaa ei suomalainen perhepäivähoitokaan olisi sitä, mitä se on. Päivähoidon ohjaajana teen kotikäyntejä jokaisen kahdenkymmenen hoitajani kotona, seuraan lapsia, teen muistiinpanoja, keskustelen hoitajien kanssa työhön liittyvistä kasvatuksellisista kysymyksistä, hyväksyn remonttien jälkeisiä uusia ratkaisuja ja paljon paljon muuta. Lisäksi tarkastin esimerkiksi viime vuonna neljän yksityisen hoitajan kodin todetakseni niiden kelpaavan perhepäivähoitokodiksi, ohjasin uusia perhepäivähoitajia lomakeviidakossa ja annoin kasvatukseen liittyvää "konsultaatiota". Välillä käyn myös hoitolasten kotona - useimmiten vanhempien pyynnöstä - kartoittamassa lapsen olosuhteita.
Parasta työssäni on jokaisen päivän ainutlaatuisuus - aamulla ei tiedä, mitä asioita tulee päivällä ratkaistaviksi. Päivän yllätys voi olla uuden lapsen sijoittaminen perhepäivähoitajalle, hoitajan esiin nostama pulma kasvatustyössä, lasten hoitaminen hoitajan lääkärissäkäynnin ajan, vanhempien auttaminen lapsen totuttamisessa hoitoon tai vaikka lautakunnan, kunnanhallituksen, valtuuston tai esimiehen selvityspyynnöt. Joka päivä annan vanhemmille mahdollisuuden käydä työssä ja jättää lapsensa turvallisin mielin hoitoon. Tuen ja kannustan perhepäivähoitajia vaativassa työssään yksin lapsiryhmänsä kanssa.
Olen osa hienoa kunnallista palvelujärjestelmää.
Työni sujuu ja pystyn järjestämään monimuotoisia palveluja, kun vain saan riittävästi taloudellisia ja henkisiä resursseja. Perhepäivähoidon ohjaajalle riittävästi on useimmiten kovin vähän verrattuna moniin muihin asioihin, joihin verorahojamme käytetään. Etenkin kun muistamme, että kysymys on lapsista ja siitä, millaisia aikuisia haluamme yhteiskuntaamme kasvattaa.
Itse olen sen verran sitoutunut, että lapset luulevat minun asuvan työpaikallani. Eräänä päivänä nelivuotinen poika tuli hoitajansa kanssa toimistoni ovelle ja tokaisi että "on se pomo kotona" - ja juoksi nauraen syliini.
Tulevaisuutta ajatellen olisi hyvä ymmärtää, että tie sitoutumiseen voi katketa monelta alkuunsa, jos sen keskellä ammottaa iso palkkakuoppa.

>Etusivulle