Maarit Inkiläinen, toiminnan ohjaaja lastensuojelun avo- ja jälkihuoltopalveluita tarjoavassa yrityksessä, sosionomi (AMK)

Eräs asiakkaistani on kovia kokeneen perheen nuori poika, joka käyttäisi mieluiten kaiken valveillaoloaikansa tietokonepelien parissa eikä ymmärrä miksi pitäisi käydä koulua. Kun poika ei enää suostunut lainkaan nousemaan aamuisin, loppuivat äidin keinot ja voimat ja hän pyysi apua. Käyn aamuisin äidin apuna herättämässä ja patistamassa pojan kouluun, toistaiseksi vaihtelevalla menestyksellä. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat täysi katastrofi, mutta tilanne parani sitä mukaa kun aloin saada poikaan kontaktia ja voittaa hänen luottamustaan. Nyt kun yhteistyötämme on kestänyt muutaman kuukauden, on poika välillä lähdössä kouluun jopa etuajassa.
Tietokonepelit hallitsevat pojan elämää edelleen, mutta pyrimme yhdessä etsimään kadonnutta koulumotivaatiota ja erilaisia vaihtoehtoja vapaa-ajan viettoon. Poika on erittäin älykäs ja lahjakas. Uskon, että hänestä tulee jotain suurta jos hän vain malttaa pysyä koulussa ja jatkaa opintojaan vaikka IT-alalla. Ehkä hän joku päivä vielä kiittää siitä, että olin se "kuttumainen ämmä, joka pakotti kouluun". Joskus se, että käy vanhempien apuna patistamassa nuoren ylös sängystä ja tarjoaa kyydin voi riittää pitämään nuoren koulussa ja kiinni elämässä.
On hienoa auttaa ihmistä oivaltamaan elämänmuutoksen merkitys, herättää toivo paremmasta ja saada ihminen itse tekemään ratkaiseva päätös. Moni ei toilaillessaan välttämättä tajua virheittensä seurauksia. Ilman aikuisen apua nuoren ongelmat usein kasaantuvat. Jos nuori saa tukea jo siinä vaiheessa kun ongelmat vasta orastavat, on suuntaa helpompi muuttaa. Näenkin työssäni usein, miten asiakkaani usko itseensä ja kykyihinsä vahvistuu ja he ylittävät itsensä ja muiden odotukset. Se todella palkitsee.
Tuntuu hyvältä panostaa nuoriin, sillä heissä on tulevaisuus. Joltakulta saattaa puuttua elämästään aikuinen kenelle jutella, sillä kaikesta ei välttämättä voi omille vanhemmilleen puhua. Kun ylitsepääsemättömältä tuntuvia ongelmia ilmenee, vanhemmat eivät välttämättä osaa tai uskalla hakea tukea. Tarvittaisiinkin enemmän matalien kynnysten paikkoja, joista apua olisi helppo hakea ilman leimautumisen pelkoa.
Aikaamme kuvastaa tavaton kiire.
Tuntuu, ettei vanhemmilla ole aikaa kuunnella mitä lapselle oikeasti kuuluu. Puuttuvaa yhteistä aikaa korvataan materialla. Jo hyvin pienillä lapsilla on omat mp3-soittimet, matkapuhelimet ja tietokoneet, jotka toimivat ihmiskontaktien korvikkeina. Nuoret tarvitsevat vaihtoehtoja vapaa-aikansa viettoon ja mikäli ongelmia on, tulee resurssit auttamiseen olla, sillä nuorena villaisella painetut ongelmat oirehtivat usein vanhempana ja ne laskut tulevat lopulta kuntien maksettavaksi.
Olen sosiaalipalvelujen asiakkaiden puolesta tympääntynyt siitä, että he jo valmiiksi tukalassa tilanteessa joutuvat usein hankalan palvelurakenteen pompottelemaksi. Eräs 14-vuotias asiakkaani oli käynyt traagisia tilanteita elämässään läpi ja tarvitsi apua. Hän koki raastavaksi sen, että joutui juoksemaan palvelujen perässä ja joka kerta kertomaan kauhistuttavan tarinansa yhä uudelleen vieraalle ihmiselle. Toivoisinkin päättäjiltä palvelurakenteen yhtenäistämistä sekä tiiviimpää yhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavien tahojen ja koulujen välille. Palvelurakenteen monimutkaisuuden lisäksi sosiaalialaa vaivaa työntekijöiden vaihtuvuus. Asiakkaan näkökulmasta on kohtuutonta, että risaista elämää paikkaa pahimmillaan kuukausittain uusi räätäli. Työntekijät vaihtuvat tiuhaan, sillä monin paikoin työolot ovat kehnot ja palkkaus räikeässä epäsuhdassa työn vaatimusten kanssa.

>Etusivulle