Niina Korpelainen, perusturvajohtaja Sosiaalihuoltajatutkinto, Yhteiskuntatieteiden maisteri, Sosiaalijohdon pd-koulutus

Johdan ja suunnittelen työkseni Kuusankosken vanhustyön, sosiaalityön ja päivähoidon sekä muita perheiden tarvitsemia palveluita, joita toteuttamassa meillä on kaikkiaan 377 sosiaalialan ammattilaista. Työ sosiaalijohtajana on näköalapaikka siihen, miten kuntalaisten hyvinvointi jakautuu. Talouskasvusta ja hyvinvoinnista puhutaan valtion politiikassa paljon, mutta täytyy todeta, että talouskasvun tuoma hyvinvointi ei sosiaalipalveluissa sellaisenaan näy. Sen sijaan avuntarpeet ovat kasvaneet ja monimutkaistuneet huomattavasti viimeisen parin vuosikymmenen aikana.
Suurin haaste palveluista vastaavalle johtajalle syntyy siitä, etteivät sosiaalipalveluille varatut määrärahat tahdo riittää edes lain velvoittamien palvelujen tuottamiseen, ennalta ehkäisevästä työstä puhumattakaan. Työmme selkärankana on lainsäädäntö ja vahva ammattietiikka ja tarkoitus on antaa jokaiselle mahdollisuus hyvään elämään. Tilanteessa, jossa rahat ja työvoima eivät tahdo riittää, on haastavaa tehdä asiakaslähtöistä ja eettisesti kestävää työtä sekä pysyä lain edellyttämissä aikarajoissa asiakkaitten asioiden hoidossa. Hyvinvointia kun ei voi ottaa hyllystä, pistää pakettiin ja ojentaa asiakkaalle.
Sosiaalijohtaja joutuu edellyttämään, että palvelujen tuottamisessa pysytään talousarvion puitteissa. Jos kuitenkin esimerkiksi lastensuojelussa eteen tulee sellainen tilanne, jossa asiakas tarvitsee akuutisti apua, on apua annettava ja otettava se riski, että talousarvio ylittyy. Sosiaalijohtaja kuuntelee nuhteet määrärahojen ylityksistä, mutta ihmisen hätää en kerta kaikkiaan voi sivuuttaa. Sosiaalijohtaja myös viime kädessä ottaa vastaan ne vihaisimmat palautteet asiakkailta, jos he kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi. Se ei ole tietenkään mieluisaa, mutta kuuluu toimenkuvaan.
Toivoisin kunnallisen sosiaalipolitiikan vahvistumista sekä yhteisöllisyyden arvostusta. Tällä hetkellä korostetaan taloudellisia arvoja ja vastuu jätetään helposti vain yksilölle itselleen, mutta niinkin inhimillinen asia kuin yhteinen vastuu ja välittäminen ovat pudonneet asialistalta. Lisäksi ennaltaehkäisevälle työlle pitäisi antaa mahdollisuus! Siihen tulisi satsata kaikilla kunnan hallinnonaloilla, sillä se vähentää kalliin korjaavan sosiaalityön tarvetta. Jos muilla hallinnonaloilla ei oteta huomioon päätösten vaikutuksia ihmisiin, saattavat ratkaisut itse asiassa synnyttää tai lisätä sosiaalipalvelujen tarvetta.
Esimerkiksi, jos oppilashuolto ei riittävästi pysty tukemaan nuorta, syrjäytymiskierre voi alkaa ja oppilas ajautuu viimein lastensuojelun raskaaseen laitoshoitoon, tai jos liikuntapalvelut eivät ollenkaan huomioi ikäihmisten erityistarpeita, heidän mahdollisuutensa ylläpitää kuntoaan heikkenee ja palvelutarpeet lisääntyvät, tai jos kulttuuripalveluiden hinnoittelu ei suosi lapsiperheitä tai vähävaraisia, vapaa-ajan toiminnan puuttuessa syrjäytyminen ja siihen liittyvät riskit kasvavat. Ilahduttavaa on, että kuntauudistuksissa eri hallinnonalojen ennaltaehkäisevä työ on monin paikoin otettu suunnittelussa painopistealueeksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Toivottavasti tämä tulee näkymään sosiaalipalvelujen tarpeiden vähenemisenä.
Vaikka eteen tulevat tilanteet ovat toisinaan toivottomalta tuntuvia, juuri haasteet ja monipuolisuus ovat työssäni parasta. Koen aidosti pystyväni kuntatasolla helpottamaan asiakaskunnan vaikeuksia ja lisäämään sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Työni tärkeä osa on myös tukea ja kannustaa asiakastyötä tekevää henkilöstöäni sekä edesauttaa heidän työnsä onnistumisessa. Vaikka työni vie voimia, on se myös palkitsevaa ja erittäin mielenkiintoista.

>Etusivulle